Nyt se sitten on valmis, minun ensimmäinen projekti. Valitsin Mummon ruutuja ja raitoja kirjan ensimmäisenä virkkauskirjanani sen hetkisestä aika suppeasta aloittelijoille sopivasta kirjavalikoimasta mitä paikallisissa kirjakaupoissa oli. Kirjassa oli riittävät perustiedot erinäköisistä silmukoista, ohjeiden seuraamisesta ja ohjeiden vaikeustasoakin oli arvioitu. Vaatimattomasti muutaman onnistuneen ruudun jälkeen aloitin torkkupeittoprojektin jossain juhannuksen tienoilla. Peitto ei ole täysin ohjeen mukainen, vaan sovellettu kirjan ohjeesta.

Peittoa tuli virkattua vaikka missä. Se oli mukana reissussa ja yövuoroissa, niin kauan kun koko alkoi olla raahattavuuden tasolla eikä yli kilon painoisen ja paljon tilaa vievän melkein valmiin peiton tuntunut miellekkäältä. Ruudut kun tuli yhdistettyä toisiinsa sitä mukaa kun ne valmistuivat. Loppu ajasta saattoi itse pitää jalkoja peiton alla lämpimässä samalla kun virkkasi lisää kerroksia. Jo pian peiton aloittamisen jälkeen valitsemieni värien summasta tuli mieleen yksi elämän tärkeimmistä ihmisistä ja hänen kanssaan käydyt keskustelut vanhenemisesta. Sen jälkeen ei tarvinnut ottaa kuin tämän ihmisen syntymäpäivä tavoiteajaksi ja siihen melkein ehdinkin. Toisaalta tuntui että haluan antaa nämä ensimmäiset tekeleeni juurikin tärkeille ihmisille, vaikka eivät teknisesti niin täydellisiä ja tasaisia olisikaan.

Välillä työn etenemiselle tuli muutamia esteitä ja ongelmia. Suurin niistä kuitenkin aiheutui lähinnä siitä virheestä että menin hankkimaan langoiksi tuotannosta poistuvaa Novitan Bambua ja pääväri eli luonnonvalkoinen tietysti loppui kesken. Hätäpäissäni menin ostamaan jo toisen valmistajan puhtaanvalkoista bambulankaa peittoon kaveriksi ja tein jo toisen laidan neliötkin sillä kunnes kyläreissulla Iisalmen Halpa-Hallista löytyi jo loppunutta väriä jolla sain kaikki raidat tehtyä.

Tässä vaiheessa olin jo onnistunut kartuttamaan kirjakokoelmaani mitä käsityökirjoihin tuleen ja reunapitsiä aloin valitsemaan Virkkaa ja viimeistele nimisestä opuksesta. Lankana piti käyttää sitten tuota kirottua puhtaanvalkoista lankaa, jotta se sitoisi muuten irralliset vaaleammat neliöt jotenkin työhön. Mitään kovin tyttömäistä ei vanhenevalle korppiherralle tietenkään passaa peiton laitaan kirjailla, joten vanhaan ajatukseen siitä että yksinkertainen on kaunista oli helppo tukeutua.

22 kerää myöhemmin peitto kuitenkin valmistui. Moni sitä kävi ihailemassa ja ihmettelemässä jo valmistumisvaiheessa, joten uskaltauduin pitäytyä ajatuksessani lahjasta sekä lahjan saajasta, myöhästyneestä aikataulusta huolimatta. Enää ei tarvinnut tehdä muuta kun viedä peitto mökille kuvattavaksi ja sekin rokotti aikataulusta oman päivänsä.

Ehkä peitolle olisi saanut tulla vielä hieman enemmän pituutta, oma ja saajan pituusero ei kuitenkaan työtä tehdessä käynyt riittävän vahvana mielessä. Päättelyä ja järkeviä tapoja värin vaihtoon tuli opeteltua työtä tehdessä, mikä ehkä näkyy, mutta olen tyytyväinen että sain jotain tällaista aikaiseksi niillä ala-asteen opeilla joilla virkattiin lähinnä antennipipoja ja patalappuja.