Viimeiseen pakettiin tuli lienee koko ringin aikana tekemistäni töistä kaunein: Unisieppari. Tämän piti alunperin valmistua jo edelliseen pakettiin, mutta liinan virkkaaminen olikin yllättävän työlästä. Siepparin keskiosan ohje löytyi Kodin Kuvalehden nettisivuilta Kuukauden Retro osiosta jossa esiteltiin vanhan pitsiliinan ohje. Tuskaisten viikkojen jälkeen liina oli lopulta valmis ja pingotin sen Sinooperista ostamaani metallikehikkoon jonka virkkasin piiloon. Hapsuiksi hankin paikallisesta nappikaupasta muutamaa pitsi- ja helminauhaa sekä kaivoin lisää omista kätköistäni.

007-normal.jpg

Sinooperista löytyi myös kuviollisia haaraniittejä.

013-normal.jpg

Suomalaisen Kirjakaupan muuttomyynnistä puolestaan löytyi halvalla alunperin kännykkäkoruksi tarkoitettu pinkki helminauha.

019-normal.jpg

Lisäksi ehdin virkkaamaan pakettiin vielä Virkkuri kirjan ohjetta mukaillen sipulipussin johon lisäsin piparkakkureunuksen.

006-normal.jpg005-normal.jpg