Puolenvuoden uurastus on vihdoin valmis. Tuttu tarina, viimeksi olen kutonut sukat ala-asteella, mutta lankakaupan hyllystä hamstratut ihanat sukkalangat pistivät lopulta yrittämään uudestaan. Viimeksi sukista tuli niin isot että pyörivät pienen ala-astelaisen jaloissa joten isäni sitten piti niitä.

Teini-ikäisenä kudoin pari epäonnistunutta pipoyritelmää ja kuluneen talven aikana yhden tuubihuivin sekä epämuodostuneen paidan jonka piti olla niin helppo. Pitsihuivit kovasti houkuttaisivat, mutta ehkä perusasiat pitäisi saada kuntoon ennen kuin lähtee yrittämään mitään sen kaliiberin töitä.

Heräteostoksena ostettu Hot Socks Spectra onneksi vastaa juoksevuudeltaan aika hyvin Novitan Polkua, joten tein sukat Novitan pitkien sukkien ohjeella. Ensimmäisen sukan kanssa jo silmukoiden luominen ja ensimmäisten kierrosten tekeminen sai hiukset nousemaan pystyyn. Metalliset perintöpuikot liukuivat silmukoiden läpi lattialle kilahdellen ja silmä ei erottanut ensimmäisillä riveillä että tuliko resorissa oikeat ja nurjat silmukat aina kohdilleen. Sinnikkäästi tein resorin kuitenkin loppuun ja aina oikein kierroksilla käsiala onneksi tasoittui aika nopeasti siedettävälle tasolle.

Kantapää, se kaikkien sukkien kynnyskivi, oli yllättävän helppo tehdä kun muutaman kerran katsoi Tikkurilan Marttojen mainion videon villasukan neulomisesta. Varmistusta piti kuitenkin välillä käydä hakemassa äidiltä. Pienestä taistelusta huolimatta ensimmäisen resorin kanssa taistelu oli huomattavasti turhauttavampaa.

Toinen sukka valmistuikin huomattavasti nopeammin eikä ohjetta pitänyt tuijottaa niin tarkasti. Eiväthän nämä tasaisen näköiset parit ole millään tavalla ja ensimmäiseksi tehty sukka ei oikein pysy löysän resorinsa takia ylhäällä edes puuvillasukkahousujen päällä. Mutta ovat nämä sellainen työvoitto että pidettävähän niitä on! Seuraavan sukkaparin kohdalla on jo varmasti viisaampi.